Ultraäänitutkimukset

Lääkäriasema Femedassa on ollut jo vuodesta 1992 lähtien vaativiin ultraäänitutkimuksiin erikoistunut yksikkö, jonka laitteisto edustaa alan viimeisintä kehitystä ja päivitetään säännöllisesti. Femeda oli Suomen ensimmäinen yksityinen lääkäriasema, jossa aloitettiin kolmi- ja neliulotteiset ultraäänitutkimukset (D3 ja D4).

Milloin ultraäänitutkimus on aiheellinen?

Kohdun, munasarjojen ja munatorvien ultraäänitukimusta tarvitaan alavatsakipujen ja lapsettomuuden syyn selvittelyssä sekä kohdun ja munasarjakasvainten diagnostiikassa ja niiden tarkemman laadun selvittelyssä. Kasvainten verenkiertoa selvitetään väri- ja power-Doppler tekniikoilla.

Raskauden aikana ultraäänitutkimuksilla voidaan selvittää monia asioita. Sikiöpussin sijainti nähdään 5. ja sydämen syke 7. raskausviikolta alkaen. Myöhemmin voidaan todeta istukan sijainti, seurata sikiön kasvua ja lapsiveden määrää sekä sulkea pois monia kehityshäiriöitä ja epämuodostumia.

Ultraäänitutkimuksella saadaan tietoa aivojen rakenteesta, sisäelimistä, luuston kehityksestä yms. Tavallisessa ultraäänitutkimuksessa sikiö nähdään kaksiulotteisena. Tällaista tutkimusta täydentää 4-ulotteinen tutkimus, jossa sikiön anatomia ja mahdolliset poikkeavuudet näkyvät selvemmin. Tutkimus sisältää väri- ja syke-Doppler-tutkimuksen sikiön sydämestä, joka tarkentaa mahdollisten sydämen epämuodostumien diagnostiikkaa.

Käytämme 4-ulotteista tutkimusta alkuraskauden seulonnassa (niskaturvotus ja nenäluu) joko yksin tai veriseulaan yhdistettynä. Lisääntynyt niskaturvotus voi olla merkkinä sikiön kromosomipoikkeavuudesta, kuten Downin oireyhtymästä (ks alla).

Sikiön rakenne näkyy parhaiten 18.-24. raskausviikolla, mutta neliulotteisia sikiötutkimuksia voidaan tehdä missä raskauden vaiheessa tahansa.

Loppuraskauden ultraäänitutkimuksia käytetään sikiön painon arvioinnissa sekä sikiön hyvinvoinnin selvittämiseksi.

Tutkimuksiin valmistautuminen:

Gynekologiset ja alkuraskauden ultraäänitutkimukset tehdään yleensä emättimen kautta, tällöin virtsarakon tulisi olla tyhjä.

Haluttaessa kaikki tutkimukset voidaan tallentaa DVD -levylle.

3- ja 4D-ultraäänitutkimuksia tekee Femedassa ainoastaan dos. Bruno Cacciatore.

Bruno Cacciatore
Dosentti, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri