Istukkanäytetutkimus

Istukkanäyte otetaan 11.–13. raskausviikolla. Näytteenottoa edeltää ultraäänitutkimus, jossa selviää, onko raskaus edennyt normaalisti, sekä raskauden kesto, sikiöiden lukumäärä ja istukan sijainti. Tätä tutkimusta varten virtsarakon tulisi olla täynnä. Vatsanpeitteiden läpi tehtävä istukkanäytteenotto tuntuu suunnilleen samalta kuin verinäytteen otto tai rokotus. Toimenpiteen jälkeen äiti voi liikkua normaalisti ja mennä esimerkiksi töihin.

Istukkanäytetutkimus perustuu siihen, että istukassa on vilkkaasti jakautuvia sikiön soluja. Kromosomitutkimus valmistuu 1-2 viikon kuluttua näytteen otosta. Tutkimuksen tulos selviää siis noin kuukautta aikaisemmin kuin lapsivesitutkimuksessa.

Liittyykö istukkanäytetutkimukseen riskejä?

Alkuraskauden keskenmenot ovat yleisiä ja normaalistikin vielä noin 4,5 prosenttia kymmenennelle viikolle jatkuneista raskauksista päättyy keskenmenoon. Istukkanäytteenottoon liittyy 0.5-1 prosentin keskenmenoriski. Kromosomitutkimuksen tulos joudutaan varmistamaan lapsivesitutkimuksella vain erittäin harvoin.

Ultraäänitutkimus
NIPT-tutkimus
Istukkanäytetutkimus
Lapsivesitutkimus

Asiantuntijat

Ansa Aitokallio-Tallberg

Ansa Aitokallio-Tallberg

LKT, naistentautien ja synnytysten sekä perinatologian erikoislääkäri

Bruno Cacciatore

Bruno Cacciatore

Dosentti, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri

Erja Halmesmäki

Erja Halmesmäki

Dosentti, naistentautien ja synnytysten sekä perinatologian erikoislääkäri

Mika Nuutila

Mika Nuutila

Dosentti, naistentautien ja synnytysten sekä perinatologian erikoislääkäri